torstaina, lokakuuta 07, 2004

Tarja Halonen ja kielilaki

1.1.2004 voimaan tullut kielilaki on aiheuttanut sen, että suurin osa Suomen poliiseista on nyt epäpäteviä tehtäviinsä! Kansanedustajat eivät ole tehtäviensa tasalla, kun tuommoisia lakeja laativat.

Kummallisinta kielilaissa on se,että presidentti Halonen allekirjoitti lain Ruotsin kansallispäivänä 6.6.2003. Lisäksi kielilakikomitean puheenjohtaja Pekka Hallberg sai vieraan vallan edustajilta (Ruotsi) korkean kunniamerkin. Kielilakiomitean sihteeri Sten Palmgren puolestaan palkittiin työstään 10 000 euron "kulttuuristipendillä" erään edunsaajaryhmän taholta!

Edunsaaja voi Suomessa nimittäin antaa virkamiehelle ihan puhdasta käteistä hyvistä palveluista kunhan vaan ymmärtää kutsua annettua rahaa "stidendiksi" tai "palkinnoksi", vaikka virkamieslain mukaan virassa saatu palkka pitäisi olla riittävä korvaus tehdystä virkatyöstä.

Mistähän sellainen myytti on syntynyt,että "Suomessa ei ole korruptiota"?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Kummallisinta kielilaissa on se, että presidentti Halonen allekirjoitti lain Ruotsin kansallispäivänä 6.6.2003. - Tuo osoittaa jo melko pahaa vainoharhaisuutta. Ja myös sitä, että pikkumaisesti haetaan kaikkea mahdollista tukea omille paranoidisille käsityksille. Tämä blogi on melko syvältä, ja yhden asian innoittama. Ei kele, noin parinkymmenen kirjoituksen perusteella en voi suositella Ryytin äänestämistä seuraavissa vaaleissa kenellekään.

Arvostelija kirjoitti...

Miksi TV ja sanomalehdet sensuroivat kaiken kielilaista ja Halosen toiminnasta?

- Why Halonen undersigned Finland's Language Act on Sweden's National Day? (6.6.2003)

- Why the Chairman of Language Act Committee mr. Pekka Hallberg recieved a high rank decoration from the State of Sweden having finished his work as a Chairman of Language Act Committee?

- Why secretary of Language Act Committee mister Sten Palmgren (Ministry of Justice)recieved 10 000 euro prize from a Swedish Foundation for his work as a civil servant in the Committee?