perjantaina, tammikuuta 04, 2008

Sota on julmaa tai sitten ei (kaatuneet kunnittain)

Sotiemme veteraaneja ja heidän jälkeläisiään kiinnostanee tämä tilasto:
Sotiemme sankarivainajat kunnittain. Lähde: Isänmaan puolesta. Suomalaisten taistelujen tiet ja tappiot 1939-1945. Tarmo Metsälä.
Vähiten kunnan miesmäärästä laskettuna kaatuneita talvi- ja jatkosodassa. (Kuntia oli silloin 550 kpl)
550. Jomala
549. Lemland
548. Hammarland
547. Mariehamn
546. Bergö
545. Iniö
544. Korpo
543. Kronoby
542. Karleby/
Öja
541. Nagu
540. Nykarleby
539. Pedersöre

538. Övermark
537. Houtskär
536. Maksmo
535. Terjärv
534. Hiittis
533. Nedervetil
532. Närpes
531. Hangö
530. Munsala
529. Brandö
528. Paattis

527. Esse
526. Kaskö

525. St. Karins
524. Västanfjärd
523. Kristinestad/Tjöck
522. Snappertuna
521. Pargas
520. Lapfjärd
519. Jeppo
518. Korsnäs
517. Säkylä
516. Bromarv
515. Piikkiö
514. Hongonjoki
513. Pojo
512. Jacobstad

511. Oravais

26 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onko tämä tilasto annettu suhteessa annetun kunnan kokonaisasukasmäärään, miesten määrään kunnassa, kutsuntaikäisten miesten määrään kunnassa vaiko suhteessa kaikkiin kutsuntaikäisiin miehiin? Sitten voisi vielä tietenkin suhteuttaa tämän tilaston palveluspaikkaan, josta saataisiin todennäköisyys taisteluun joutumiselle. Sitten vielä tulisi ottaa huomioon vastapuolen joukkojen tehokkuus alueella, tykistön määrä jne. Tällaiset yksisilmäiset tulkinnat ja vihjailut ovat lähinnä huvittavia.

Tätähän voisi tulkita niin, että listasi kuntien miehet ovat olleet tavallista kyvykkäämpiä pysymään taistelutilanteessa hengissä, eli mielestäni parempia taistelijoita.

jami kirjoitti...

Lainaus Gummeruksen kotisivulta:

Isänmaan puolesta 1939-1945
SUOMALAISTEN TAISTELUJEN TIET JA TAPPIOT

Tarmo Metsälä

Tämä kirja on kunnianosoitus sotiemme sanakarivainajille!

”Tämä teos sisältää kolmikymmenvuotisen taipaleeni kumpujen yössä, jona aikana kävin jokaisen Suomen seurakunnan sankarihaudoilla. Kävin kunnioittamassa siellä lepääviä sankareita, joiden kohtaloksi tuli uhrata itsensä, jotta me muut saisimme elää vapaassa Suomessa. Samalla laskin sankarivainajien lukumäärät seurakunnittain. Nämä luvut suhteutin sitten tuon ajan väestömääriin. Saamani suhdeluvut kertovat korutonta kieltään. Kärsityt tappiot kohdistuivat hyvin eri suuruisina eri puolille maata.”
-Tarmo Metsälä

Suomen tie vapauteen toisesta maailmansodasta oli sotilaiden kannalta maailman neljänneksi raskain. Talvi- ja jatkosodassa kaatui yhteensä lähes 91 000 ja haavoittui lähes 190 000 sotilasta. Enemmän tappioita suhteutettuna väkilukuun kärsivät vain Neuvostoliitto, Saksa ja Itävalta. Vapautemme sankaritarina ei häviä koskaan!

DIVISIOONIEN TAISTELUJEN TIET JA TAPPIOT TALVI- JA JATKOSODASSA

Tässä kirjassaan Tarmo Metsälä kertoo ainutlaatuisesta tutkimuksestaan. Kenttätyön lisäksi hän on elämänsä aikana lukenut kaiken mitä on käsiinsä saanut ja mitä viime sodistamme on kirjoitettu ja haastatellut lähes1000 ihmistä. Kaikkeen tähän perustuen hän kertoo, miten talvi- ja jatkosodan joukot perustettiin, minkä kunnan miehistä muodostettiin mikäkin divisioona. Selkeisiin karttoihin perustuen hän kertoo kunkin talvi- ja jatkosodan divisioonan taistelujen tien. Hän selvittää molempien sotien tappioluettelot seurakunnittain. Hän herättää kysymyksiä ja hakee vastauksia. Hän pohtii sodan johdon ratkaisuja. Miksi uhrien määrä seurakunnittain vaihtelee niin paljon?

Miksi jonkun seudun menetykset olivat niin suuret? Oliko se johtajien rämäpäisyyttä, kyvyttömyyttä vai kohtalon ivaa? Sankaruutta kun ei voi mitata vain uhrin suuruudella. Miksi tiettyjä komentajia ja joukkoja rasitettiin enemmän kuin muita? Missä taisteluissa ja miten miehet kaatuivat.

Lk. 92.73
EAN 978-951-20-6162-4
168 sivua
Koko 215 x 275 mm
Kannen kuvat Jari Piikki, SA-kuva
Kannen suunnittelu Jorma Luotio
Ovh. sid. 41,00 €
Syyskuu 2002


EAN 978-951-20-6162-4
Lk. 92.73
Kannen suunnittelu Jorma Luotio
Gummerus Kustannus, syyskuu 2002
ISBN 951-20-6162-7
Ovh. sid. 41,00 €

Oma kommenttini:
Tarmo Metsälä vertasi kaatuneiden määrää tuon ajan kuntien miespuoliseen väestöön.

Varmaan sotataidolla oli merkitystä. Kenraali Adolf Ehnroht muisteli radiossa kuinka Akseli Gallen-Kallelan poika kuoli hänen käsivarsilleen. He menivät autioksi luulemaansa taloon Kannaksella ja Ehnrooth avasi kohteliaana miehenä Jorma Gallen-Kallelalle oven. Sen jälkeen Jorma Gallen-Kallela ammutiin.

Että silleen.

Anonyymi kirjoitti...

MITÄPÄ JOS TULISIT KYLÄÄN JOKU PÄIVÄ? TH

Anonyymi kirjoitti...

Joo ensi viikolla käy.JR

Anonyymi kirjoitti...

"Tätähän voisi tulkita niin, että listasi kuntien miehet ovat olleet tavallista kyvykkäämpiä pysymään taistelutilanteessa hengissä, eli mielestäni parempia taistelijoita."

Tuo se vasta nauratti. Kyllä se pikemminkin niin taisi olla, että joistain ruotsinkielisistä kunnista melkeinpä kaikki miehet pakenivat Ruotsiin. Silloin voi olla ehkä keskinmääräistä parempi soutaja kenties. Eipä tietysti niin, etteivätkö ruotsinkieliset joukko-osastot käyttäytyneet todella epäisänmaallisesti rintamallakin (luikkivat taisteluja karkuun).

HTU kirjoitti...

Suomenruotsalaisethan taisivat perustaa ihan oman urheiluseuransa ja laji, jossa kilpailtiin oli maanpetturuus. Munsalan soutukerho oli seuran nimi.

Anonyymi kirjoitti...

Suomen parhaimpia blogeja. R.K.

TH kirjoitti...

Aika korutonta kertomaa tuo tilasto. Pitääpä hommata Metsälän kirja.

Totuus ja oikeus kirjoitti...

Munsalan Soutukerhon vastine on nykyään Suomen Valehtelijakerho joka kokoontuu säännöllisesti näillä blogeilla.

Onko koskaan tullut ajatelleeksi että rannikon väki, enimmäkseen ruotsinkieliset, suorittivat ensisijaisesti asevellvollisuutensa rannikkotykistössä ja laivastossa ennen sotia? Sotasijoitus talvisodassa oli enimmäkseen sen mukainen ja sotaolot siksi lievämpiä kuin jalkaväessä. Jatkosodassa sijoitettiin suhteellisetsi enemmän suomenruotsalaisia jalkaväkeen ja jos tarkistaa näitä tilastoja niin suomenruotsalaisten tappiot jatkosodassa ovat talvisotaa aika paljon korkeammat.
Mutta sijoitus ja tehtävä antaa tilastollisen eron.
Todennäköisyys selvitä on aika paljon suurempi rannikkotykistön bunkkerissa kuin etulinjassa

Anonyymi kirjoitti...

Eipä tietysti niin, etteivätkö ruotsinkieliset joukko-osastot käyttäytyneet todella epäisänmaallisesti rintamallakin (luikkivat taisteluja karkuun).

Ja minä olen taas kullut semmosia miten isänmaallisesti suomenkieliset käyttäytyivät, ne uhkas ampua kaikkea mitä ei puhunut suomea. Olipa sitten venäjää tai ruotsia. Simmotti mää oon kuullu, ja vieläpä huom!, luotetavalta lähteeltä.

Anonyymi kirjoitti...

Kielipoliittisestikin kuuma käsite "Munsalan-soutajat" on siis
oikeutettu, eli sanonnan sisältämän syytöksen takana on
tosiasioita. Nämä sotien ikävät yksityiskohdat eivät kuitenkaan
himmennä rintamilla ja muissa tehtävissä velvoitteensa
hoitaneiden ruotsinkielisten kunniaa, kuten eivät myöskään
kosketa Ruotsista tulleiden vapaaehtoisten nauttimaa
arvostusta.

Käydyistä sodista on kulunut jo yli 60 vuotta, ja
epämieluisatkin puolet voidaan jo kohdata kiihkottomasti ja
rakentavasti. Tämä koskee myös niitä tapauksia ja henkilöitä,
joihin olemme liittäneet häpeän leiman. Varjot vain korostavat
kokonaisuuden kirkkautta.
lähde:http://poispakkoruotsi.freehostia.com/materiaali/pelas/munsala.txt.

Miksi sinä senkin xxxxxx siis vedät nykyeläviä suomenruotsalisten sotaveteraanien lapsia ja lapsenlapsia lokaan. Minä tunnen paljon suomenkielisiä ja suurin osa heistä on rehellistä ja mukavaa sakkia. Valitetaavasti en voi yhdistää sitä kaikkiin suomnekielisiin, en varsinkaan sinuun Jarmo Ryyyti. Ja siihen minulla on täydet oikeudet.

hyvää juhannusta

Anonyymi kirjoitti...

Irvokkaintahan tässä on se, että tällaiset sohvaperunat ja tyhjäntoimittajat jotka eivät ole koskaan sotaa nähneetkään, näkevät oikeudekseen tulla määrittelemään sotaveteraanien ansaitseman kunnian määrää. Mikä on ollut esim. Jarmo Ryytin kontribuutio tälle yhteiskunnalle? Eipä taida olla juuri kummoinenkaan.

HTU kirjoitti...

Ei - irvokkainta tässä on se, että hurrimolottajat ottavat jostain valtuudet määritellä suomalaisuutta vinoutuneeseen ideologiaansa sopivalla tavalla. Esim. Henrik Lax suolti naama punaisena suustaan sen valheen, että jokaisen suomalaisen identiteettiin kuuluisi muka ruotsin kieli. Eli suurin osa suomea rehellisesti puolustaneista sotaveteraaneista ei siis ole identiteetiltään suomalaisia, vaan tämä kunnia ilmeisesti kuuluukin tälle luopiojengille, joka souti kilpaa Ruotsiin punakonetta karkuun. Tämähän tässä on pointtina eli svekomaanian epärehellisyys ja hirvittävä likaisuus.

HTU kirjoitti...

Tiedän, että pakkoruotsittajat kysyvät tätä vielä joten laitetaan: Henrik Lax Helsingin Sanomissa 6.12.1995. Vastaavanlaisia tapauksia löytyy toki lisääkin tältä suomalaisiksi itseään kutsuvalta maanpetturijengiltä.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä on tarkka sitaatti? Se kuuluuko ruotsi jokaisen suomalaisen identiteettiin, lienee jokaisen itsensä päätettävissä, mutta se kuuluuko ruotsi Suomi-nimisen valtion identiteettiin, ei ole edes keskusteltavissa.

Edelleen, jos et ole sotaa nähnytkään, niin jätä arvostelu aikalaisille.

T. Sodan-ajan kapteenin lapsenlapsi

Anonyymi kirjoitti...

"Edelleen, jos et ole sotaa nähnytkään, niin jätä arvostelu aikalaisille."

Svekomultinikki tuskin itsekään mitään sotaa on nähnyt. Näiden puskasta pelkurimaisesti ampuvien svekofiilien metodit ovat tuttuja ja idioottimaisuudessaan helposti havaittavissa.

Eikä se nyt tässä ollutkaan pointtina, että kuka sodan on nähnyt. Onko svekomultinikki kuitenkin sitä mieltä, että ruotsin kieli kuuluu jokaisen suomalaisen identiteettiin?

Anonyymi kirjoitti...

En ole sotaa nähnyt, mutta en ole toisaalta kenenkään suorituksia siellä arvostellutkaan - quite a big difference.

Juuri edellisessä viestissäni vastasin kysymykseen identiteetistä, eli jos et osaa lukea, niin se taitaa olla sinun ongelmasi. Mitä ikinä "svekomultinikillä" tarkoitatkin, niin samaa anonyymin nimimerkkiä olen koko ajan käyttänyt, että hyvää joulua vain sinullekin.

HTU kirjoitti...

No tätähän minä svekomultinikillä tarkoitan:

Haaparantawiki

Anonyymi kirjoitti...

Miten se liittyy tähän keskusteluun?

HTU kirjoitti...

Se nyt liittyy ainakin, että suomenruotsalaiset määrittelevät, mitä kieliä jokaisen suomalaisen identiteettiin kuuluu. Pointti oli siis se, että suomenruotsalaisten rintamakarkurien väestösuhdettaan korkeammat luvut ovat selvässä ristiriidassa sen kanssa, että suurin osa äidinkieleltään suomenkielisistä sotaveteraaneista on täysin ruotsia taitamattomia. Jokohan menisi jakeluun?

Anonyymi kirjoitti...

Moniko suomenruotsalainen rintamakarkuri on julkisesti ottanut kantaa keskusteluun suomalaisten identiteetistä?

Käsittääkseni Henrik Lax:kin on ihan hyvin suorittanut asepalveluksensa.

HTU kirjoitti...

"Moniko suomenruotsalainen rintamakarkuri on julkisesti ottanut kantaa keskusteluun suomalaisten identiteetistä?

Käsittääkseni Henrik Lax:kin on ihan hyvin suorittanut asepalveluksensa."


Eli mielestäsi ruotsia osaamattomien sotaveteraanien suomalaisesta identiteetistä puuttuu ruotsin kieli?

Anonyymi kirjoitti...

Kaikenlainen nationalistihöpötys "suomalaisine identiteetteineen" on ennemminkin teidän hörhöjen heiniä. Minun mielestäni jokainen saa itse muodostaa identiteettinsä mistä palasista itse haluaa, ja kutsua sitä sitten suomalaiseksi tai miksi tahansa.

Anonyymi kirjoitti...

"Kenraali Adolf Ehnroht muisteli radiossa kuinka Akseli Gallen-Kallelan poika kuoli hänen käsivarsilleen."

Tämähän tapahtui heti Talvisodan alussa kun etsittiin alas ammuttua venäläistä lentäjää ja kyse ei ollut mistään kohteliaisuudesta vaan JGK:n typeryydestä.


Tuossahan tarina on kerrottu lyhyesti:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jorma_Gallen-Kallela

Noista "Talin-Tiikereinä" mainostetuista JR13/II:n karkuunjuoksijoista saa todellisen kuvan kun vertaa heidän tekemisiään, tai paremminkin TEKEMÄTTÄ JÄTTÄMISIÄÄN, niiden kahden vieruspataljoonan kokemuksiin ja tappioihin Talissa 25-28.6.1944 välisenä aikana. Etenkin 28.6.1944 tapahtumat ovat karuja "Tiikereiden" kannalta.
Lue vieruspataljoonien, RjP 2:n, (Rajajääkäripataljoona 2) ja ErP 14 (Erillinen pataljoona 14), vaiheet. Tässä on hyvä kirja: Tie Ihantalan tulimyrskyyn RjP 2. Jatkosodassa, Toim. Aimo Purhonen.
ErP 14 vaiheista kerrotaan monissakin teoksissa, vaikkapa Matti Koskimaan kirjoissa.

Muistettava on ettei upseerien kirjoittamissa kirjoissa hevin parjata toisia upseereita ihan kollegiaalisista syistä ja varmaan tarkkaan varjellusta upseerikunniastakin johtuen. Niinpä tässäkin kirjassa "Tie Ihantalan tulimyrskyyn" mainitaan vain lyhyesti JR13/II:n poistuneen asemistaan raskaat aseensa hyläten! Mutta niin vain nuo kaksi vieruspataljoonaa joutui paikkaamaan JR13/II:n jättämän aukon ja niiden tappiot oli sen mukaisesti valtavat!

Anonyymi kirjoitti...

Kyse on juuri tästä tapauksesta. Erikoisinta on, ETTEI missään kerrota suoraan, MIKSI II/JR13 oli kutistunut noinkin paljon ja kutistui päivittäin kaikissa taistelutilanteissa! KYSE oli tietysti hiippareista, jotka häipyi kesken taistelun taakse! Kun takana suoritettiin ns. uudelleenryhmittyminen, niin pataljoonan taisteluvahvuuslukemat taas korjaantui huomattavasti. Tarkasteltaessa todellisia tappiolukemia nähdään heti mistä oikeasti oli kyse!
Orvar Nilssonin kirjassa, Suomen asiasta tuli omani, tuo asia kyllä mainitaan ihan selkeästi: "Ei yksi komppania mahda mitään jos koko pataljoona juoksee"

Tässä on taatusti tarkistettua tietoa tapahtumista:


50. Mitä historia tietää ruotsinkielisten sodasta

http://www.saunalahti.fi/eiry/ajank2003.html#osa_50

28.6.44 (osa 7, s. 378). II/JR 13 lähti metsiä myöten pakoon ja jätti raskaat aseensa, vaikka ei ollut edes kosketuksessa viholliseen.

Historia: ”Puolen päivän aikaan alkoi myös kapteeni Laxen suunnitella Talinmyllyn tien varrella olevan, heikoksi kutistuneen II/JR 13:kin siirtämistä taemmas. Kello 13.15 pataljoona irroittautui ja vetäytyi häiriöittä uusiin asemiin Lapinhoikan suon pohjoisreunaan. Silloin todettiin, että vihollinen oli jo lähellä selustassa pisteen 44 maastossa ja löi pohjoiseen yrittäneen luutnantti Hård af Segerstadin ruotsinmaalaisen osaston tappioita tuottaen takaisin. Tämän johdosta pataljoona lähti sadan miehen vahvuiseksi kutistuneena kello viisitoista vetäytymään metsiä myöten itään päin ja jätti jälkeensä konekiväärinsä ja kranaatinheittimensä Kun everstiluutnantti Saarelainen sai tietää II/JR 13:n jättäneen asemat pataljoonansa (ErP. 14) oikealla sivustalla, hän antoi käskyn miehittää myös II/JR 13:n lohkon, mutta vihollinen oli jo ehtinyt ottaa tämän lohkomaaston haltuunsa.”

Anonyymi kirjoitti...

Kemppisen Blogissa kesti kantti... entäs Jamin blokissa?

http://kemppinen.blogspot.com/search/label/sota

Laurilain työt

Ja niiden kommentit, se viimeinen varsinkin!

https://www.blogger.com/comment.g?blogID=17011369&postID=7060693312143154965

Turja, Bäckman ja Lindgren, mitä yhteistä noilla voisi olla? No Ilmari Turja kirjoitti heistä... paljonkin ja taisivatpa nämä 2 jälimäistä olla vielä suomeruotsalaisiakin taustaltaan. Turja ei taatusti ollut hurri ;-)

Ilmari Turjan Kumuri -kirja on aika harvinainen kirja divareissakin.

Kumuri, kahden everstin taistelu (1989), Kertoo Kumurin tapahtumat ja valottaa muutamien niihin tapahtumiin vaikuttaneiden henkilöiden taustojakin. Eräs heistä oli Kurt Erik Bäcman.

Puhevikainen 20.Pr II pataljoonan komentajana! Onko hullumpaa juttua kuultu ennen tai jälkeen? Kuinka merkittävä osuus tuolla seikalla oli tapahtumien kulkuun II -pataljoonan osalta?

Tätä 20.Pr:n II pataljoonan komentajan osuutta ei Viipurin tapahtumia käsittelevissä kirjoissa juurikaan kerrota, miksiköhän ei? Varmankin häveliäisyyssyistä, koska juttuhan päätyi lopulta itsemurhaan. Kummallista häveliäisyyttä näyttävät nuo sotakirjojen kirjoittajat harrastavan vaikka nyt on jo teloitettujen rintamakarkureidenkin nimilistat kirjoissa ja kansissa!

Kuinka sellainen upseeri voisi toimia tiukoissa paikoissa komentajana, jos ei pysty puhumaan kunnolla? Eikä varsinkaan kiihtyessään...

Kyllä upseerien virkauran vaatima tehtäväkierto oli älyttömyyksiin vietynä ainakin tässä tapauksessa. Olisihan tuollainen mies varmaankin pärjännyt jossakin takaportaan esikuntahommissa, mutta etulinjan pataljoonankomentajaksi laitetaan puhevammainen ja erään toisenkin, ehkä pahemmankin, henkilökohtaisen ongelman omaava mies.

Viipurin menetyksen eräänä aiheuttajana tuomittu majuri Kurt Erik Bäckman oli tunnettu änkyttäjä. Kirjoissa kerrotaan kuinka hän kiihtyessään ei kyennyt puhumaan lainkaan ja siksipä varmaankin viina maistui tuolle miehelle. Sen vaikutus taisi lievittää änkytystä. Kempin kerrotaan antaneen ensimäisenä lasillisen konjakkia kun Bäckman tuli kertomaan pataljoonansa II/20.Pr karkaamisesta asemistaan kesällä 1944. Puheesta ei kuulemma tahtonut sittenkään saada selkoa. Olihan mies varmaankin tosi väsynyt ja muutenkin vauhkona neljä päivää valvottuaan.

Hänhän sai tuomion tästä Viipuri -jutusta. Hänet oli Turjan mukaan aiemmin tuomittu juopottelusta sakkoihin jo aiemmin 1941 Kumuri -jutun tutkinnan yhteydessä.

Kovin erikoiset oli Turjan kirjan mukaan nuo juomatavat tuolla SuRullisen kuuluisalla Bäckmannilla, joka kuulemma sammui säännöllisesti pöydän alle. Näin kerrotaan Pallen-Sinerman Kaaderikaskuja -kirjassa. Hänen piti esittää aina sama venäläinen laulu hieman ennen sammumistaan. Laulu oli sitten sitä mitä oli...

Ilmari Turjan Kumuri -kirjassa mainitaan 3 pullon päiväkulutus; 1 pullo päivällä ja 2 pulloa yöllä. Tämä siis 1941 hyökkäysvaiheessa. Millaiset lienee juomatavat olleet silloin 1944 Viipurissa? Kemppi ainakin sanoi tarjoneensa lasin konjakkia että Bäckman pystyisi edes puhumaan ja kertomaan että 20.Pr:n II -pataljoona karkasi.

Pallen alias Reino Hirvisepän ja Martti Sinerman Kaaderikaskut -kirjassa kerrotaan Bäckmannista parikin kaskua ja toinen meni näin: Bäckman kertoi jollekin upseeritutulleen käyneensä Helsingin reissullaan "jonkinlaisessa änkytysopetuksessa" ja kaveri sanoi tähän "mitä sinä sinne enää menet kun osaat änkyttää jo muutenkin ihan tarpeeksi hyvin"!

Se toinen kasku liittyykin Bäckmannin juomatapoihin nuorena upseerina. Hän tapasi olla niitä maan hiljaisia sivustakatsojia ja veti vain kuppia kunnolla. Illan nyötä, juuri ennen sammumistaan pöydän alle, hän lauloi aina saman venäläisen laulunpätkän ja senkin varmuuden vuoksi nuotin vierestä. Nämä tarinat on kertonut itse Palle.

Käsitykseni K.E. Bäckmanista perustuvat Ilmari Turjan kirjaan Kumuri, kahden everstin taistelu, Uuno Tarkin kahteen Viipuri -kirjaan, Lauri Jäntin useampaan Viipurin tapahtumia käsittelevääm kirjaan, Halstin arvioon kirjassaan Suomen sota 1939-1945, Ratkaisu ja Pallen alias Reino Hirvisepän ja Martti Sinerman Kaaderikaskut -kirjaan ja Jukka L. Mäkelän kirjaan Aunuksen savut.

P.S.

Juoksukomentaja Kurt Erik Bäcmanin kiitospuhe Syvärillä 1944:

Lähteenä on Jukka L. Mäkelän kirja Aunuksen savut, WSOY 1974. s. 25

"Viimeisenä tai ainakin yhtenä viimeisimmistä viihdytyskiertueista Syvärin alueella kävivät Viipurilaisen osakunnan tytöt piristämässä sotilaita ohjelmanumeroillaan.
Ne lienevät olleet sangen vaikuttavia, koska majuri Kurt Bäckman, jota puhevikaisuutensa takia Bä-Bä-Bäckmaniksi kutsuttiin, innostui pitämään kiitospuheen. Se ei ollut pitkä, mutta tunnepitoinen: - O-o-oli oikein ha-ha-hauskaa saada nä-nä-nähdä täällä muutakin kuin pe-pe-pelkkää pu-pu-purkkilihaa."


Mitä yhteistä on noilla kahdella suomenruotsalaisella upseerilla, K. E. Bäckmannilla ja S.O. Lindgrenillä?

Tietenkin oman käden kautta saatu loppu!

Bäckman oli ns. Kumuri -jutun tutkimuksen yhteydessä sakot saanut juopottelija ja Viipurin 20.Pr:n II pataljoonan komentajana 1944 kesällä, siis eräänlaisena juoksukomentajana...

Kirjassaan Kumuri, kahden everstin taistelu (1989), Ilmari Turja kertoo häpeällisen Viipurin katastrofin syitä ja valottaa 20.Pr:n II pataljoonan komentajan, Kurt Erik Bäckmannin, taustoja ja aiempaa hillitöntä viinan käyttöä (lähesi 100 pulloa kuukaudessa, tekee á 3 pulloa päivässä, 2 yöllä ja 1 päivällä) syksyllä 1941 Kumurissa. Siellähän vastoinkäymiset pantiin Etelä-Pohjalaisen eversti Laurilan syyksi. Bäckman saikin sakot viinahommistaan 1941 ja kesän 1944 Viipurin karkuunjuoksustaan tuomion, vuosi kuritushuonetta. Päätteeksi hän ampui itsensä 1945 alussa.


S. O. Lindgren kuoli oman käden kautta ja hänellä kuulemma säilyi upseerin kunnia loppuun asti...


Lisää aiheesta:


Uusi Kuvalehti 48/1959: Erään soturin kohtalo
Uusi Kuvalehti 49/1959: Yksinäinen sankarihauta
Uusi Kuvalehti 50/1959: Sotamies Hytin tapaus
Uusi Kuvalehti 51-52/1959: Sotilaan viimeinen kirje
Uusi Kuvalehti 2/1960: Uusia todisteita Hytin jutussa
Uusi Kuvalehti 5/1960: Yleinen mielipide Hytin asiassa
Uusi Kuvalehti 7/1960: S.O.Lindgren vastaa avustajansa kautta
Uusi Kuvalehti 15-16/1960: Suomalainen kärsimysnäytelmä
Uusi Kuvalehti 19/1960: Hytin tapauksen uudet todistajat
Uusi Kuvalehti 35/1960: Uusi tärkeä todistaja Hytin asiassa
Uusi Kuvalehti 38/1960: Vielä uusi todistaja Hytin asiassa
Uusi Kuvalehti 52/1961: Stm Hytin asia uudessa vaiheessa