perjantaina, helmikuuta 03, 2012

Ympäristöministeri Haavisto ja Natura

Kun Munkkiniemen kreivi ylioppilas Haavisto runnoi Naturaa läpi pakolla Kehä III ulkopuolella ollessaan Lipposen I hallituksen ympäristöministerinä oli siitä suvaitsevaisuus kaukana. Ympäristöministeri Haavisto oli jämäkästi EU:n edustaja kansaan päin eikä päin vastoin. Että semmonenko Suomen presidentiksi!

Haavisto sosialisoi yksityisten maita Natura-verukkeen avulla ja pani toimeen Brysselin kolhoosin määräyksiä enemmän kuin innokkaasti.

Taiteilijoiden ja artistien arvostelukykyä, tai sen puutetta kuvaa hyvin se,että he ovat tuon maanryöstökampanjan johtajan fanittajia! Esim. Sofi Oksanen on kovasti kritisoinut sosialisointia Neuvosto-Virossa, mutta sama höppänä kannattaa nyt Haavistoa! Ei  ole Sofi Oksanenkaan mitään oppinut menneisyydestä. Lista ihmisistä, jotka tukevat Haaviston ideologiaa.

"Haavisto sanoo sanomalehti Ilkan haastattelussa 4.6.98 , että mitään mini-naturaa ei EU:hun lähetetä." 

Maaseudun väki sai tuntea miltä tuntui olla tsadilaisessa komennossa. Aika moni vielä sen muistaa.

MTV3 uutisoi aikoinaan 4.6.98 STT:n uutisen:
(lyhennetty)
"Ympäristöministeriölle jätettiin tarkistetusta Natura-suojeluehdotuksesta yli 6 000 muistutusta. EU:n komissio on uhannut vetää Suomen EY-tuomioistuimeen, koska Suomi ei ole ajoissa esittänyt Natura-verkostoon kuuluvia alueita komissiolle. Haaviston mielestä MTK vain vastustaa"
(STT)

Tämmönen sosialisoija meillä on presidenttiehdokkaana Tässä linkin tekstiä:

Ympäristöministeri Pekka Haavisto (vihr.) täsmensi tänään vierailullaan Karviassa Natura-ohjelmaan liittyviä rajauksia.

-Naturaan voidaan ottaa kaavoituksen ulkopuolisia alueita vastoin maanomistajan tahtoa, jos alueella on ensisijaisiksi asetettuja luontokohteita, totesi Haavisto. Hän tarkensi maatalousministeri Kalevi Hemilän (sit.) elokuussa antamaa lausuntoa Naturan rajauksista. Hemilän lupauksilla neljän karvialaisen maanomistajan syömälakko saatiin loppumaan.
(...)
Vajaan viikon mittainen syömälakko alkoi heinäkuun lopulla, kun karvialaiset tulistuivat Naturaan. Karviasta siihen arvioitiin liitetävän yli 2 000 hehtaaria. Ympäristöministeri Haavistolle luovutettiin Naturaa vastustava adressi. Siihen oli kerätty 5 700 nimeä, joka on ilmeisesti alle odotusten. Keräystä jatketaan vielä syyskuun ajan.
(STT)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minut bannattiin valtakunnan suomenruotsalaisen hönölundin plazablogista, kun kommentoin sen yhteen tekstikohtaan jossa se sano että suomenruotsalaisia kohdellaan samanlaisina marginaaliryhmänä kuin scifiharrastajia kaupallisillakanavilla, että on se hirveetä kohtelua kun suomenruotsalaisilla on jopa kokonainen tv-kanava :P

Jami kirjoitti...

Pakkoruotsittajat eivät pidä sananvapaudesta, mielipiteen vapaudesta eikä enemmistödemokratiasta.

Anonyymi kirjoitti...

ei mulla ruotsinkieltä vastaan mitään ole, ruotsinkieli vois olla samassa asemassa kuin saame..
mutta kerropa mielipitees mitä kertoo ihmisestä joka kirjottelee näin mm. blogiinsa:
Kuten sanottu, en ole hirveän innostunut kirjoittamaan joutavuuksista, ts. siitä, kenet Suomen enemmistö (ne kasvottomat laumat ilman yksilöllisyyttä ja sielua) valitsee fallossymbolikseen, ...
Oletko käynyt lukeen kertaakaan tuon kaverin blogia, mitä arvelet tyypistä, musta kaveri kyllä halveksuu tavallisia ihmisiä täysillä, ja näkee natseja jokapuussa ja kivenkolossa ..

Jami kirjoitti...

Tiedän tapauksen. Kannattaa jättää omaan rauhaansa.