Koulutusjärjestelmä ei pysty reagoimaan riittävän nopeasti työelämän muuttuviin vaatimuksiin. Koulutusjärjestelmä vastaa ensi sijaisesti julkisen hallinnon työvoima- ja osaamistarpeisiin julkisen hallinnon ennakoitavuuden vuoksi. Nuorista koulutetaan toimihenkilöiksi tätä nykyä puolet ikäluokasta.
Yliopistot erityisesti alleviivaavat rooliaan valtion hallinnon tehtäviin kouluttamisessa virkamiespakkoruotsillaan. Ammattikoulujen roolina on kouluttaa palkansaajia pääasiassa yksityisen sektorin tarpeisiin. Siinä ne eivät voi onnistua koskaan täydellisesti.
Saksassa ja Sveitsissä tuo on ymmärretty ja siksi suurin osa nuorista koulutetaan ammatteihin oppisopimusjärjestelmän kautta. Silti tai juuri siitä syystä sveitsiläinen ja saksalainen ammattitaito on arvostettua.
Suomi on sen sijaan valinnut ammattiin johtavassa koulutuksessa koulutuslaitoksiin nojaavan strategian. Se tie on tuottanut huonoja tuloksia sitä kautta,että esim. yli 10 % pojista jää peruskoulun jälkeisen koulutuksen ulkopuolelle. Kirjoista eivät kaikki halua opetella työn tekemistä.
Oppisopimuskoulutusta aliarvostetaan lähtökohtaisesti koulutustarjonnassa. Siitä huolimatta,että:
- työpaikoilla ei voida kouluttaa nuoria tehtäviin joita ei ole olemassa
- työpaikoilla ei voida kouluttaa käyttämään sellaisia koneita ja laitteita, joita ei työpaikoilla ole
- työpaikoilla ei voida kouluttaa sellaisia työmenetelmiä, jotka eivät ole työpaikoilla käytössä
- työpaikoilla nuori sosiaalistetaan työkulttuuriin (mestsari-kisälli) eikä mihinkään muuhun.
Tätä viimeksi mainittua sveitsiläiset korostivat minulle aikoinaan kun hankin tietoa heidän järjestelmästään.
Kuvaavaa on,että Suomessa saa apurahan esim. viulun hankintaan,mutta ammattikoululaisille ei ole apurahoja työvälineiden hankintaan koulun jälkeen.
Kuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti