torstaina, elokuuta 27, 2009

Aika-ajon piirinmestaruuskilpailut 25.8.2009

Aika-ajon Keski-Suomen piirin piirinmestaruuskilpailut ajettiin 25.8.2009 Leppälahdessa. Ohjastin Rossano Road Carbonilla piirin mestaruuteen.

Erityinen kiitos tuloksesta täytyy kuitenkin osoittaa Riikosen Sakulle. Järjestäjien ajanoton mukaan hävisin Sakulle 3 sekuntia. Sakun oman ajanoton mukaan voitin kuitenkin Sakua vajaalla minuutilla. Sakun itse ottama aika jäi viralliseksi lopulliseksi tulokseksi.

Sekaannuksen saattoi aiheuttaa se, että numerolla 15 lähtenyt Saku joutui lähtemään numeron 14 lähtöajalla,koska Sakua edeltävälle pyöräilijälle tuli pyörärikko jo ennen lähtöä.

Viime vuotisella ajalla olisin hävinnyt Sakulle selvästi. Tänä vuonna matka joutui kuitenkin päälle puolitoista minuuttia nopeammin kuin v. 2008. Syynä oli se, että sykemittari ei toiminut kunnolla ja ajoin korkeammalla sykkeellä kuin oli tarkoitus. Hyvin silti meni vaikka hirvitti.

Loppuaika 24.11. Oma ajanotto näytti 24,27, mutta se johtui siitä,että maali oli eri paikassa kuin v. 2008 ja sitä hämmästellessä unohtui pysäyttää ajanotto. Sakun aika oli 25,08.

Ei kommentteja: