keskiviikkona, kesäkuuta 08, 2011

Hallitusneuvottelut - tuleeko Suomesta normaali valtio?

Hallitusneuvotteluja on nyt käyty muutama viikko. Suomessa on tähän asti ollut sellainen poliittinen järjestelmä,että eduskuntavaaleissa on vain äänestetty Ruotsalaiselle kansanpuolueelle hallituskumppanit. Ihan sama äänestätkö vasemmistoa tai oikeistoa niin aina ne menevät Rkp:n apupuolueiksi Suomen hallitukseen.
Tulisiko nyt muutos tähän kummalliseen järjestelmään Perussuomalaisten ansiosta? Alkaisiko Suomi siirtyä vihdoin lähemmäksi normaalia länsimaistyyppistä poliittista järjestelmää.

Media ei käsittele ollenkaan Rkp:n tavoitteita ja roolia hallitusneuvotteluissa,vaikka se on Kokoomuksen tavoin ainoa koko ajan hallitusneuvotteluissa mukana oleva puolue. Oisko herran ja hurrin pelko niin syvässä?

Jotain sentään on  tihkunut ulos. Samalla kun muut neuvottelevat "tärkeämmistä asioista" hallitusta muodostettaessa Rkp puuhaa apureineen omaa ohjelmaansa Suomen hallitukselle.

Lainaus: Tuntijakouudistus taas esille (YLE Uutiset 23.05.)


"Viime hallituskaudella torpattu peruskoulun tuntijakouudistus on tarkoitus ottaa esille hallitusneuvotteluiden koulutus-, tiede- ja kulttuuripoliittisessä työryhmässä. Ainakin kokoomuksessa ja RKP:ssä on haluja käsitellä asiaa."


"SDP:n Ilkka Kantolan johtamaan työryhmään kuuluvat muun muassa opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) ja entinen opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) sekä Minna Sirnö (vas.), Kirsi Ojansuu (vihr.), Mikaela Nylander (r.) ja Sari Palm (kd.). "

Mukana olevat ovat kaikki tunnettuja pakkoruotsittajia. Mm. Sari Sarkomaa (kok.) - "ei Tohmajärvellä venäjää ruotsin sijasta". Toisen samanlaisen, Kokoomuksen  opetusministeri Pakkoruotsi-Virkkusen, edeltäjä.
Tuntijakouudistus on peitenimi tavoitteelle aikaistaa pakollisia ruotsin kielen opintoja,jotta lasten vastarinta ei olisi niin suurta kuten nyt.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

RKP:llä puolueena ei ole mitään etu-oikeuksia tai kiintiöitä Suomen hallituksessa, vaan se tulee hallitukseen kompromissien tuloksena kuin kaikki muut, ja kyllä sinä tiedätkin sen!

Raimo kirjoitti...

Miksi sdp kieltäytyi 10.6 hallitustunnustelijan vaihdosta? Koska Kataisen syrjäyttäminen olisi tuonut PS:n taas hallitusneuvotteluihin. EU-asioissa Sdp ei ole niin dogmaattisen jyrkkä kuin kokoomus, joten hallituspohja spd-ps-kepu olisi täysin mahdollinen.

Katainen muuten valehteli: hän olisi sallinut PS:lle vain kaksi äänestystä hallituksen linjaa vastaan, mitä hän ei kertonut 10.6. Jyrki Katainen valehteli puhuessaan erivapaudesta mainitsematta sen rajoitusta. Valheen toistivat kaikki tv-uutiset ja totuus löytyi vain Jussi Niinistön blogista.

Halonen ja Lipponen painostavat sdp:tä, ja näitä ohjaa ruotsalainen rahavalta.

9.5.2011 tv-uutisissa Lipponen haukkui perussuomalaiset, varmaankin tarkoituksena sysätä nämä oppositioon.

http://www.thoughts.com/aabee/ps