tiistaina, huhtikuuta 29, 2014

Sampo Terho "Pakkoruotsin kumotut perustelut"

Meppi Sampo Terho Uuden Suomen Puheenvuorokirjoituksessa "Pakkoruotsin kumotut perustelut" kumoaa kohta kohdalta kaikki pakollisen ruotsin perustelut. Ohessa osa perusteluista.

1.         Kaksikielisyys on rikkaus – Tämä on mielipide eikä järkiperustelu. Jokaisella on tietenkin oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta toisaalta kukaan ei voi toisen puolesta määrätä, minkä hän kokee rikkaudeksi. Suomen valtion kaksikielisyys ei myöskään edellytä pakkoruotsin ylläpitämistä.
 
2.         Onhan kouluissa muitakin pakollisia aineita kuten matematiikka ja biologia, miksei siis myös ruotsi – Pakollisia aineita saa kouluissa olla jatkossakin, mutta yhtäkään niistä ei voi perustella sillä, “että onhan muitakin pakollisia aineita, siksi myös tätä opiskellaan” – tässähän ei perusteluna ole lainkaan asiasisältöä. Minkä tahansa aineen opiskelusta on osoitettava olevan hyötyä niille, joille se on pakollista. Matematiikan ja biologian perustiedot ovat tarpeellisia kaikille ja kaikkialla maailmassa, eli niille on selkeät yleishyödylliset perusteet, jotka ruotsilta puuttuvat.
 
3.         Pakkoruotsi edistää kielellistä monimuotoisuutta – Miten monimuotoisuus kasvaa siitä, että kaikki kansalaiset pakotetaan lukemaan yhtä ja samaa kieltä, laajemman kielivalikoiman sijaan?
 
4.         Ruotsin opettelu on hyvä tapa oppia muitakin kieliä – Varmasti vielä parempi tapa oppia muita kieliä on lukea juuri niitä, eikä välissä vuosia ruotsia. Ja vastaavasti muiden kielten osaaminen varmaankin olisi sitten myös hyvä tapa tarpeen tullen oppia helpommin ruotsia.
 
5.         Pakkoruotsi edistää kansainvälisyyttä – Todellisuudessa maamme hirttäytyminen kahteen kansainvälisesti pieneen kieleen (suomi, ruotsi) on paremminkin nurkkakuntaista, ei avautumista kansainvälisyydelle.
 
6.         Ruotsin kieli on sivistävää – Ehkäpä, mutta voiko kukaan tosissaan väittää, että se on sivistävämpää kuin vaikkapa ranska, saksa, espanja tai mikä tahansa muu kieli, jota osa oppilaista lukisi ruotsia mieluummin?
 
7.         Ruotsi ja ruotsin kieli ovat keskeinen osa historiaamme – Kyllä, mutta historiaa opiskellaan historiantunneilla.

Koko kirjoitus tässä

Em. on siis lainaus Sampo Terhon kirjoituksesta. Kohtia on kaikkiaan 16 kpl. Ne pitäisi jakaa joka kotiin Rkp:n ja sen apupuolueiden "iloksi".

Ei kommentteja: