Maakunnassa on epätietoisuutta siitä mitkä suomenkieliset sanat on kiellettyjä ja mitkä sallittuja. (Viitasaari/Hakkarainen)
.
Niinpä teen kehittämisehdotuksen. Jonkun valtion viraston tulisi laatia lista,luettelo, kielletyistä sanoista jotta täällä maakunnassa osattaisiin puhua valtion viranomaisten toiveiden mukaisesti. Jakelu ja päivitys kaikkiin talouksiin esimerkiksi kerran vuodessa. .
Toimisto voisi työllistää mukavasti muutaman vihreän virkamiesruotsia puhuvan humanistin. Humanistit tietenkin olisivat etuoikeutettuja sellaisen toimiston virkoihin missä laadittaisiin listoja kielletyistä sanoista..
On epätietoisuutta, että onko esimerkiksi lyhennyssana suru (suomenruotsalainen) kielletty ja laiton sana?
Kaiken lisäksi kansa keksii koko ajan lisää, viranomaisilta lupaa kysymättä, uusia sanoja suomen kieleen. Esim. karvakäsi-pizza. (tuommosen kuulin taannoin)
.
Viranomaisella voisi hyväksyttää ne etukäteen ennen käyttöönottoa. Tälla tavoin maakunnat ja Stadingrad eivät loittonisi toisistaan henkisesti.
(Kuva: Ljubljana, Slovenia)
1 kommentti:
somaliassakin on kuulemma ihmisiä, tai on ollut 3000 vuotta sitten .. nyt on vaan niitä tummanruskean värisiä, kuinka sen nyt sanoisi, hieman kamelille haiskahtavia, kuten suomalainen maatilanemäntäkin tuoksahtaa sialle sikalasta palattuaan
NEEKERI ON NEEKERI ja sillä sipuli
Lähetä kommentti