maanantaina, marraskuuta 21, 2011

Ns. kaksikielisyys vai puolikielisyys

Suomen valtion virallinen ideologia on kaksikielisyys. Kaksikielisyydellä Suomessa tarkoitetaan suomi-ruotsi-kaksikielisyysversiota. Kaksikielisyyttä ylistetään aina valtiojohtoa myöten. Se on saanut jonkinlaisen puolittaisen virallisen ideologian aseman. Ilman eduskuntakäsittelyä.

Todellisuudessa ns. kaksikieliset (versiona suomi-ruotsi) ovat useimmiten puolikielisiä. Suomessa puolikielisyydestä vaan ei ole soveliasta puhua koska se ei ole poliittisesti korrektia. Puolikielisyys johtaa erityisesti siihen,että abstrakteja käsitteitä ei ymmärretä kummallakaan kielellä. Poliittiselle eliitille se sopinee erityisen hyvin?

Ruotsissa puolikielisyyttä sen sijaan on tutkittu laajasti. Mm. Nils-Erik Hansegård. Samainen Hansegård oli juuri se tutkija, joka huomatti Ruotsin kouluylihallitukselle 1950-luvun lopulla, että Ruotsin kouluylihallituksen 1880-luvulla määräämä suomen kielen puhumiskielto Ruotsin kouluissa oli edelleen voimassa.

Näin 1958 Ruotsin kouluylihallitus Hansegårdin aloitteesta kumosi suomen kielen puhumiskiellon Ruotsin kouluissa. Tosin Pohjois-Ruotsin kunnat jatkoivat suomen kielen puhumiskieltoa vielä pitkälle 1960-luvulle.(Samaan aikaan demarit marssivat kolonialismia vastaan toisaalla Olof Palmen johdolla.)

Kielto kattoi myös kirjastot,jotka eivät saaneet valtion avun menettämisen uhalla,hankkia kokoelmiinsa suomenkielistä kirjallisuutta.

Eiks ole kauheeta! Ei siinä mitään,mutta Suomessa,Ahvenanmaalla on samantapainen järjestely edelleen! V. 2011.

Nils-Erik Hansegård sai Tukholman Suomalaisen Seuran 100-vuotisjuhlassa v. 1994 seuran kunniajäsenyyden.

TSS oli eräs argumenteista kun 1990-luvulla Ruotsin suomalaisten keskusliitto vaati suomen kielelle vähemmistökielen asemaa Ruotsissa. Rskl:n taustatukena oli Euroopan Neuvosto eikä suinkaan Pohjoismaiden Neuvosto!

Ruotsalaisten vasta-argumentti oli se,että suomi on maahanmuuttajien kieli,jolla ei ole mitään omia instituutioita Ruotsissa.

Kysymys olikin, kuinka kauan suomenkieliset ovat maahanmuuttajia Ruotsissa, kun mm. suomalainen seurakunta on ollut olemassa Tukholmassa jo vuodesta 1533.

Monta asiaa sopii ihmetellä. Eniten sitä ehkä, että Suomen hallituksesta käsin Rkp jatkaa tuon historian perinteitä Suomessa.

Ei kommentteja: