maanantaina, joulukuuta 05, 2011

Vulle Vuojas

Olen aina sympannut saamelaisia. En tiedä miksi. Ehkä sen vuoksi,että saamelaiset elävät siellä missä muut vain käyvät kääntymässä.

Sen verran osaan saamen kieltä,että Vulle Vuojas on Aku Ankka. Minulla on jopa 16 kpl Vulle Vuojas sarjakuvia. Ne julkaistiin viikoittain 29.9.1987 - tammikuu 1988. Luulin, että voisin ymmärtää saamea, pohjoissaamea,siinä kuin viroakin eli vähän. Ei onnistunut, saame on sen verran kaukana nykyisestä suomen kielestä. Vulle Vuojas-sarjakuvalehtiä on ilmestynyt kaikkiaan 32 kpl. Toinen sarja julkaistiin myöhemmin vuonna 1988 pääsiäisestä eteenpäin,mutta niitä en enää tilannut. Lukemisvaikeuksien vuoksi.

Vuojas on vanha itämerensuomessakin ankkaa tarkoittanut sana. Senpä vuoksi vanha suomalainen nimi Gotlannille on Vuojonmaa. Vuojo,vuoja on ainakin ennen sotia tunnettu, koska tunnettu Voionmaan suku oli sieltä kotoisin ja vaihtoi ruotsalaisen sukunimensä Voionmaaksi´, Ankkamaaksi.

Jyväskylässä on Voionmaankatu ja muistomerkki Väinö Voionmaalle. Isänsä oli seminaarin,maailman vanhimman suomenkielisen,opettajaseminaarin opettajia. Sivistysperheissä oli tapana ottaa suomenkielinen sukunimi.

(Kuva: www.minetegneserier.no/)

1 kommentti:

janimakfi@yahoo.com kirjoitti...

Oi!
Hienoa nähdä, että joku toinenkin rakastaa kieltä/kieliä yhtä paljon kuin minä!

Olen pienestä asti tiennyt, kuka on "Vulle Vuojas" (siinä pitäisi kyllä ainakin inarin-saamessa olla "s":n päällä aksentti.

Isän sukuani lukuun ottamatta, kaikki väittivät minun taas keksineen oman, uuden tarinan, kun sanoin että "Aku on Vulle!"

Edes-mennyt isäni, saamelaisesta suvusta, oli kyllä sitä mieltä että "Ankka" on "vuojalas"

No, sàmi-kieliä on ollut kai 6-7, ja eihän niistä puhuta kuin enää kolmea.

Toisista on aina jääny sanoja silti elämään.

Mä olen pikkusiskon kanssa kasvanu "Ankka-linnassa", sanoo äiti, ja meiltä löytyy alkuperäsiä akkareita vuodesta -52 lähtien! (äiti synty -47)

T: J.Mäki, Tannerin Wäinön pojan-poika, Mäki-sepon poika, Mokko-suvusta.